Koskaan ei ole liian myöhäistä

 Mua koskee nykyään joka paikkaa, se ei oo fyysistä kipua johon vois ottaa kourallisen lääkkeitä, ei, se on henkistä kipua joka ihan oikeasti koskee vaikka sille yrittäis tehdä vaikka mitä. Ihan kuin joku repis sun sydäntä kynsillä rinnasta ulos, ja ihan kuin joku laittais sun harteilla tuhat kiloa taakka jotta varmasti lytistys maahan.

 Oon herkistynyt ihan sikana tässä viime aikana, en tee nykyää muutaku oon hiljaa ja kun pääsen kotii ni käyn itkemää. Suolaiset kyyneleet sen ku valuu poskea potkin pimeässä huoneessa, minne kukaan ei käänny edes katsomaan. Kukaan ei osaa nähdä hyvin rakennetun muuriní taakse, kukaan ei osaa raaputtaa feikki hymyä kasvoiltani vaan kaikki uskovat feikin naamarin. KAikista naurettavinta on se kun kaikki luulevat tietävänsä kuka olen ja mistä tulen. Mutta ei, mikään asioista eimeni oikein.....

Surullista, surullista, surullista. Kyyneliä voin vaa poskelta pyyhkiä. Musta tuntuu etten mä riitä kenellekkään, että kaikki puhuvat mun selän takana paskaa ja oikeesti luuelevat tietävänsä ja tuntevansa mut. Kaiken lisäks kaiken tän paskan keskellä oon syöny aivan LIIKAAAAA.

<3:llä Emilié