keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kuiskaa sanat vapauteen

Huomenta, tänään oli koulusta vapaapäivä ja pyhitin sen siivoukselle sekä kotona olemiselle. Lenkillä tietenkin kävin ja suunnittelin huomista opinnäytetyön messua. Kaikki pitäisi olla tehty ja laitettu viimeisen päälle ennen huomista. 



Terveellinen elämä on pysynyt hyvin hallussa. Olen jättänyt kaikki pastat, riisit ja leivät pois. Hedelmiä, kasviksia, kahvia, kahvia, kahvia ja annanasta <3 mun viikottainen ruokavalio, aina sunnuntaisin otan hieman jotakin lihaa, mutta muuten se on kiellettyä maa perää. 

Ei kukaan ymmärrä mitä käyn päänisisällä läpi. Kaikki vain hokevat "olet täydellinen juuri tuollaisena kuin olet""olet kaunis ja ihana ihminen", sanoja sanojen perään. En ymmärrä miksi minua vahditaan koko ajan, liike liikkeeltä. Ehkä suljen vain suuni ja hymyilen nätisti niin kaikki unohtavat minut ja sanat jotka he laskivat ilmaan. Ei minua tarvitse vahtia, ei minua tarvitse taluttaa ovelta ovelle, osaan kävellä itse tässä maailmassa. Olenhan pärjännyt ennenkin, ajatusmaailmani on vain hieman muuttunut, muuten olen se sama Emilié joka olen ennenkin ollut. 

Appelsiini mehu on uusi rakkauteni <3 juon sitä aamulla, illalla, päivällä, muuten vain ja ihan vain huvikseen :D

Antaisit asian vain olla, kuiskaan sanat vapauteen ja toivon, että pyyntö kuultaisiin. Haluaisin vihdoin päästä kahleista irti, ja päästä jatkamaan matkaani yksin.

<3:lä Emilié


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaan, ihan rehellisesti <3:llä Emiliè