torstai 22. tammikuuta 2015

Vuodenvaihteet ja sama vanha kaava

Joulukuun terveiset

Nyt on jo joulukuu, aika kiitää silmissä, liiankin nopeasti. Viimosia päiviä viedään koulussakin, ennenkuin pääsen töitten pariin. En halua tehdä töitä, mutta menin lupautumaan, joten en saa valittaa. Saanhan mie siitä rahaa, joka on ihanaa, varsinkin kun oon sisustanut uutta kotiani jo paljon, vaikka muutto on vasta tammikuussa.

Miulla on viikonloppu aikaa pakata jokaikinen tavara jätesäkkiin ja toivoa, että työvuorot sattuvat oikeille kohille jotta saan muuton tehtyä niin kuin olen suunnitellut. Ainoa ongelma on vain se, mitä pakkaan kotipaikkakunnalle mukaan koko kuukaudeksi, miten saan pakattua kaiken asunnostani muutamaan laatikkoon ja tuhanteen pussukkaan ja kassiin. Siitä tulee kiireinen viikonloppu, mutta sittenhä se on tehty, toivottavasti. Suunnitelmanani on saada kaikki tehtyä, ettei tarvitse kuin kantaa muovikassit autoon ja uuteen asuntoon, kunhan olen saanut siivottua siellä. Sitten olen tyytyväinen :D Todellakin. 

Onneksi en syö mitään jouluruokia, joten siitä ei tule ongelmaa ettäs söisin liikaa ja että minua ahistaisi sen jälkeen, päin vastoin minun ei tarvitse syyä juuri mitään, sillä olen töissä kaikki pyhät.


Tammikuun kuulumiset

Niin se vuosivaihtui ettei sitä edes tajunnut. Olin töissä ja työt loppui hieman ikävästi, työtapaturmaan. Muut nyt asun uudessa ihanassa kodissa, ja minun onnekseni kämppikseni ja yksi hyvistä kavereistani on hulluna liikuntaan ja terveelliseen ruokaan joten syömme todella todella terveellisesti ja vähän eikä kukaan ihmettele sitä, koska se on normaalia. 

Nyt olen lähdössä jälleen viikonloppulomalle vanhemmilleni kotiin. Tiedän että olen laihtunut enkä jälleen kerran jaksaisi kuunnella sitä ainaista saarnaa ja valitusta jota kuulen kuinka kuihtuneen näköinen olen viimevuoteen verrattuna. Pyhpah, näkisimpä itse itseni sellaisena, voisin sanoa ettei minua haittaisi, vaan pomppisin tasajalkaa innostuksestani. 

Miten teillä on mennyt? 

<3:llä Emiliè