En osaa päästä irti, en osaa vain kääntyä ympäri

Taas on mennyt liian kauan, siitä kun viimeeks oon kirjottanu tänne jotakin. Iha hävettää. Mut toisaalta mitä mä oisin täällä teille kertonu, sen et oon epäonnistuja. Oikee LUUSERI jolla ei oo yhtään itsekuria. Vai sen et mun kaverit on alkanu seuraamaa mun syömisii ja liikkumisii. Vai sen et oon jäänyt koukkuun oksentamiseen?

Alotetaaks nyt kuitenkin ihan ensimmäisestä asiasta. Miulla on välillä päiviä jolloin syön iha hulluna, mut oon oppinu kontrolloimaan sitä. Ainaku miulle tulee nälkä niin lähen kavereiden kans johokkii jollo en kehtaa syyä mitään. Juotavaa saa aina juua, jos se on zeroo tai vettä. Näin oon hillinny miun syömiskohtauksia ja se on toiminu aika hyvin. Toisaalt välillä on päiviä jolloin en syö yhtään mitään. Varsinkin nyt viimeset 2 viikkoa oon pärjänny muutamalla leivällä. Se tuo miun olon täyteläiseks, vaikka mie en oikeesti söiskään ku kaks leipää, ilman voita, pien pala kinkkua ja tomaattia tai kurkkua. 

Miu kavereiden kyylääminen on kaikista ärsyttävintä. "Emilié mikset sie syö, söisit nyt edes vähä. Miten sie oot laihtunu noi paljon?" Antais miun vaa olla syömättä jos mie en sitä halua.Ja miekö muka laihtunu, paskanmarjat. En oo muuttunu yhtään sitten uudenvuoden, tai jos oon niin kasvanu vaan suuruutta ja suuruutta. 

Välillä tulee kuitenkin syötyä liikaa, tai jos ei syö liikaa niin ne muutamatkin leivänmuruset alkaa ahistamaan jolloin ne on saatava ulos mahdollisimman nopeasti. Yleensä oon sitten alkanu mialeimaan ja oksentanu ne ulos mitä pikimmin. Ja eihän sitä sit oo siihen voinu lopettaa, vaa koko vatsalaukun sisältö on ollu pakko saada ulos. Oon muutaman kerran meinannu jäädä kiinni, en porukoille mutta kavereille ja siitähän ne on oikeen innostunu. Mut sit oon vaa sanonu et oksennus nous kurkkuu ja en kerenny enää saada sitä alas.On onneks uskonu.

Tälläkin hetkellä kello on jo melkein puol 15 ja en oo syöny mitään. Muutaman tupakan oon polttanu mut se siitä. Nälkä joka tuolla vatsassa pyörii, on se joka saa mut jaksamaan päivästä toiseen. 

Miu päässä ei muute pyöri enää mitään muuta ku tyhjyyttä. Hymy joka miun kasvoilla on, on tarkasti harjoiteltu peilin edessä. Se nauru joka miusta kantautuu, se tulee tyhjyydestä. Se ei merkkaa iloa, ei surua, ei pettymystä, eikä onnistumista. Ne kaikki on harjoiteltu peilin edessä, että kaikki muut uskoisivat minua, että minulla on kaikki hyvin. Niin epätodellinen hymy joka kasvoillani on, eikä siltikään kukaan näe sen taakse. 

Vaikka mie oon vannottanu etten mie tuu koskaan miu omaa itseeni menettämään tälle touhulle. Nyt voisin vain unissa toivoa, etten olis alottanutkaan tätä touhua. Toisaalta mie kiitän itteeni et tähä hommaa lähin mukaan. Näi sekavat miu ajatukset on...

Mie toivon, et työ muut ootte saanu pidettyy itsekurista kiinni ja ootte onnistunu tavoitteissanne.

<3:llä Emilié